Sulje

Pullopostia

pullopostiEilen tuskailin hieman tämän tekstin syntyä ja kysäisin työkavereilta kahvihuoneessa lukevatko he Virtaa-blogia: ”Joskus. En koskaan. Mikä se on?”

Ehkä tämä blogi onkin kuin pulloposti. Kirjoitan viestini ja laitan sen virran vietäväksi. Monet se ohittaa matkallaan, moni ei sitä välttämättä edes vedessä huomaa, mutta jonkun kohdalle se pysähtyy ja se joku tuntematon nostaa viestin vedestä ja lukee sen.

Ehkä pulloposti osuu sellaisen ihmisen kohdalle, jonka elämässä on paljon vaikeita asioita ja viestin löytäminen ilahduttaa häntä ja vie ajatukset muualle edes hetkiseksi.

Ehkä löytäjä on ihminen, joka etsii omaa paikkaansa elämässä ja näiden blogitekstien myötä uskaltautuu mukaan vaikkapa seurakunnan toimintaan.

Viestin voi löytää ja lukea myös joku, jonka ajatus- ja arvomaailma on täysin erilainen kuin minulla ja hänen mielestään viestini on turhaa tai maallista höpinää.

Joskus pulloposti voi tarttua kaislikkoon ja jäädä sinne. Tai pullon vuotamisen vuoksi viesti painuu pohjaan ja häviää hiekkaan ikuisiksi ajoiksi, ilman että sitä kukaan koskaan lukee.

Ehkä jonkun pullopostin ei ole tarkoituskaan tavoittaa ketään. Ehkä kirjoitan silloin itselleni ja itseni vuoksi. Mitä tahdon ja voin jakaa toisille. Ihan kaikkia salaisuuksia tai kipupisteitä ei kuitenkaan tohdi ilmi tuoda. Mielelläni kuitenkin kirjoittaisin iloisista asioista, lohduttavia sanoja haluaisin muille jakaa.

Mikä tämän kirjoituksen viesti sitten oikeastaan onkaan? Ehkä se, että tätä kirjoittaessani ajattelen juuri sinua, pullopostin löytäjä, ja toivon viestini tuovan päivääsi vaikkapa pienen ilon häivähdyksen.

Satu J.

Mainokset

On pitkä, on

Huomaan kauhukseni yrittäväni kääntää ajatukseni pois juuri näkemästäni.

En haluaisi millään antaa todellisuuden piirtyä tajuntaani.

Haluan kuplani takaisin. Ihanan maailman, jossa ihmiset tavoittelevat kaunista, suuntautuvat hyvyyteen.

Antakaa minulle pumpulimaailmani.

 

Silti näen muuta. Edessäni on:

Hyvin menee -maailma kauppakeskusten käytävillä.

Loistavasti kulkee -maailma yökerhojen välkkyvaloissa.

Paistaa paistaa – maailma terasseilla.

Pumppaa pumppaa – maailma kuntosaleilla ja jumppatrikoissa.

 

Haluaisin niin elää tuossa – ja ihan kiva maailma se olisi, mukava ja todellinenkin.

Mitä vikaa siinä olisi?

Ei kai mitään vikaa, jos ei katso laajemmalle. Jos ei näe – ei siinä mitään vikaa ole.

Tai kai siinä joku vika on pakko olla, jos hyvin kulkee – maailmasta pääsee osaksi vain murto-osa ihmisistä.

Tai onhan se nyt hieman tylsää, jos loistavasti kulkee – maailmassa osa on liikkeellä hyväksikäyttömielellä.

Tai vaikka aurinko paistaa ja terassin lämpölamput lisäävät tunnelmaa, perhe kotona odottaa peloissaan.

Tai jos pumppaajalle koko maailman keskus on omassa kehossa.

 

Yritän siis kurkkia todellisuutta.

Ympärilläni.

Samalla tajuan olevani samassa liemessä. En voi vierittää synkkyyttä toisten kannettavaksi.

Olen siinä mukana.

Olen ylikuluttamassa. Käytän ihmisiä hyödykseni välillisesti ja pakko myöntää, että myös ihan välittömästikin. Auts. Ympärilleni luomani tunnelma ei todellakaan ole aina paistetta ja iloa. Ja vaikka kuinka muuta väittäisin, yhä uudelleen keskukseni löytyy melkoisen läheltä.

 

Tämän kaiken tuon ristisi ääreen. Melkoiselta näyttää kasani kärsimyksesi vieressä.

Odota vielä, kun kaveritkin tuovat omat antimensa sinulle.

Ja sinähän odotat.

Tässä ovat itsekkyyteni sinun haavojesi vierellä

Epärehellisyyteni hikikarpaloidesi seassa kirvelemässä silmiäsi.

Toisten satuttaminen sinun piikkikruunusi okaissa.

Koko syntini siinä hetkessä kun kuolet.

 

Todellinen pitkä perjantai.

Tämän maailman, itseni ja sinun äärelläsi.

 

Tunnustaen, Tuija-pappi – saattaa kyllä joku muukin käden heilautuksella tulla mukaan tunnelmiin

 

MONTA NIMEÄ

nimilaput

Tänään on Jonin, Joonaksen, Jounin, Joonan, Jonnen ja Jonnin nimipäivä. Tiistaina oli Jeesuksen nimipäivä. Tosin hänen toisen nimensä mukaan. Useimmilla on monta nimeä, joilla meitä kutsutaan. Virallinen nimi ja erilaisia lempinimiä. Voi olla, että yksi tuntee minut yhdellä nimellä, toinen toisella. Eri porukoissa ja yhteyksissä nimet vaihtelevat. Pojat ja miehet näyttävät kutsuvat toisiaan enemmän sukunimellä. Nimellä on merkitystä ja sillä, että oma nimi tuntuu omalta.

Minut on kastettu eri nimellä, kuin millä minua koko ikäni on kutsuttu. Ristimänimi taisi olla pienelle tytölle liian vaikea, joten keksin itselleni toisen nimen ja sillä perheeni alkoi minua kutsua siitä eteenpäin. Äskettäin isä kertoi tarinan, jonka olin jo unohtanut. Koska synnyin hyvin pienikokoisena ja hieman etuajassa ei itkussanikaan ollut juuri voimaa. Sellaista pientä kitinää kuului sängyn pohjalta ja minua kutsuttiin saranaksi. Onneksi se nimi ei jäänyt elämään pitemmäksi aikaa…

Koulujen juhlissa, joissa jaettiin todistuksia, oli aina hämmentävää, kun virallinen nimeni kuulutettiin. Nimi, joka oli kaikille outo, myös minulle itselleni. Myöhemmin aikuisiällä virallistin sitten tutun kutsumanimeni ihan oikeaksi nimekseni, joten olen saanut olla siitä asti ”oikean” niminen myös virallisissa yhteyksissä. Monia lempinimiä, joita matkan varrella on ollut, ei ole kuullut aikoihin, eikä luultavasti enää kuulekaan. Setäni tervehti minua aina kylään tullessaan:” Mitä kimuli?” Se tuntui mukavalta. Äidin sisko taas puhutteli meitä koolla olevia lapsia armahaisiksi. Siihen puhuttelunimeen oli leivottu mukaan tunteita. Toista voi hellitellä sanallisesti. Ihmistä voi kutsua kauniisti tai rumasti. Voisi olla hyvä välillä pysähtyä miettimään millaisia tunteita toisista käyttämiin nimityksiin on kätketty. Tai jos ei muuten osaa puhua helliä, niin voi lisätä hellän lempinimen käyttöä.

Millainen on nimi, jolla itseäni mieluiten kutsun? Käytänkö huomamattani sellaisia nimityksiä, jotka mitätöivät tai halventavat itseäni? ”Minä nyt olen sellainen tonttu, että sotken aina asiat… ”

Nimestä meidät tunnetaan. Sillä toiset ihmiset voivat viitata siihen joka ei ole paikalla:” Tiina oli voittanut arpajaisissa matkan kylpylään.” Olisi hankalaa joutua selittämään ”Se, jonka työhuone on 2. kerroksessa ja jolla on tumma tukka voitti arpajaisissa.” ” Ai se, jolla on aina tukka ponnarilla ?” ” Eikun se, jolla on lyhyt tumma tukka ja jolla on usein farkut jalassa, se, joka ajaa sillä punaisella autolla, tiedäthän.” ” Ai niin se.”

 Ei ole ollenkaan pieni asia miten meitä kutsutaan. Nimeen sisältyy paljon. Siihen kätkeytyy merkityksiä ja tunteita, jopa identiteetti. Ammattinimikeellä on myös vaikutusta. Siksi oman ammattinimikkeen muutos voi olla ihmiselle kriisi. Antaako nimike arvostavan sävyn vai väheksyvän sävyn, kertooko se siitä mitä oikeasti teen ym.

Juha Tapio on tehnyt koskettavan laulun Rakastettu. Sen kertosäkeessä tiivistetään hyvin, millaisia me kaikki pohjimmiltamme olemme.

Minä unen läpi vajoan
Joku jätti höyhenen huoneeseen
Ja niin kuin jostakin kaukaa
Mä kuulisin kuiskauksen:

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan

Tänään nimemme on Rakastettu. Sitä se on myös huomenna.

Mia R

lapset

 

 

Pohjavirtoja

IMG_6783 muokattu pieni 2

”Tämä on illan viimeinen hetki. Aika on lähdön, jäähyväisten.Syntyvät tähdet, viilenee tienoo. Siivillä tuhkaa käy yöperhonen. — Suru on lahja jäljelle jäävän. Kaiho on kaipaavan omaisuus. Sen iltaisin tiedän vielä heräävän, kun tähdissä loistelee ikuisuus.” (Tuure Kilpeläinen&Jiri Kuronen)

IMG_5807 muokattu pieni 2

”Todelliset kysymykset kuuluvat: Kuka uskaltaa eksyä? Kuka rohkenee olla heikko? Ketkä malttavat pysähtyä murtumaan?” (Tommy Hellsten)

 

IMG_5796 muokattu pieni 2

”Kun tietoa on liikaa, pää käy ylen raskaaksi. Ainoa toivo on silloin, että pää käy niin raskaaksi, että se alkaa painua vasten rintaa ja silmät näkevät taas sydämen.”(Tommy Hellsten)

 

IMG_5993 muokattu pieni 2

”Voima piiloutuu heikkoon, arkaan, pieneen ja hauraaseen. Valo pukeutuu varjoon, kipuun ja köyhyyteen. Toivo kylvetään multaan, kanssa uskon ja kaipauksen.” (Pekka Simojoki)

kari n.

ps Sanat ovat lainaa, kuvat omia.

Hyvää paastonaikaa?

Minulle toivotettiin hyvää paastonaikaa – suorastaan siunattua. Ja oikeinhan on toivottaa toiselle kaikkea hyvää ja siunausta. Mutta eikö tuo toivotus kuitenkin oikeastaan ohita paastonajan ytimen?

Paastonaikaan kuuluvat vanhan kielenkäytön mukaan katumus, mielenmuutos, parannuksenteko ja Kristuksen kärsimystien meditointi. Siis itsereflektion, syyllisyyden, häpeän, uudistumisen, anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen vaikeiden teemojen keskellä kuljetaan. Nykyisin vain näyttää, kuulostaa ja tuntuu siltä, ettei ketään saa syyllistää mistään, pahan mielen ja pettymysten tuottamista jopa kaikenlaisia vaatimuksiakin olisi kaikin voimin vältettävä. Mutta miten käy virran, jos jännite häviää?

Loukattuja, lyötyjä, satutettuja, sorrettuja, ahdistettuja ja hylättyjä pitääkin varjella ja heidän haavojaan pitääkin hoitaa, mutta kyllä on monia, joille saa ja pitää sanoa kova sana, vaatia, aiheuttaa ahdistusta ja syyllisyyttä ja nostaa peili naaman eteen. Sitten voi vielä lausua paasto-ohjeen: Katso peiliin. Pahoita mielesi omista tekemisistäsi tai tekemättä jättämisistäsi eikä toisten. Pyydä anteeksi. Anna anteeksi. Mene ja äläkä enää tee samaa syntiä.

Ja tämä on parasta tehdä ensin itselleen. Ja jos mieli tekee  tehdä jollekulle toiselle, on hyvä tehdä vielä kerran tai pari itselleen.

Ahdistavaa ja syyllistävää paastonaikaa sekä uudistumisen ja vapautuksen toivoa!

Mikko W.

Minun virteni

Olen aina rakastanut virttä 52 Maria Herran äiti. Koskettavien sanojen lisäksi tuossa virressä on upea, jopa hieman melodramaattinen sävelmä. Sama ranskalainen sävelmä on myös virsissä 7 Valmistu Herran kansa, 293 En tahdo Herrastani, 425 Soi kiitosvirsi kerran ja 566 Yö joutuu etehemme.

Seitsemän vuotta sitten, teologian opintojeni alkuaikoina, kirjoitin tähän sävelmään omat sanani. Niitä nyt lukiessani palaan muistoissa vuosin taakse, mutta samalla huomaan, että sanat ovat elämässäni yhä ajankohtaisemmat. En ole niitä ennen julkaissut, mutta nyt tahdon jakaa ne kanssasi. Runoilijalle saa myös antaa palautetta. Olisi myös hauska kuulla, mikä on sinun lempivirtesi. Laitahan siis kommenttia tulemaan!

 

1. Oi Herra käännä katsees

nyt meidän puoleemme.

Sä näet synnit, vaivat

ja kaikki huolemme.

Nyt meitä lohduta

ja kuivaa kyyneleemme,

puhdista sydämemme,

eteenpäin johdata!

 

2. Oi Herra, ole läsnä

keskellä riitoja.

Sovinnon mieltä anna

ja myötätuntoa.

Suo että voisimme

ain’ toisiamme kantaa

ja omastamme antaa,

ett’ yhtä oisimme!

 

3. Sun sanaasi, oi Herra

nyt katseen kiinnitän.

Se olkoon lamppu kirkas

valaiskoon pimeän.

Ja kerran kaikki maa

sun kunniaasi laulaa

näin luomakunta pauhaa

kun Herran päivä saa!

 

Verna K.

Kevään häivähdys

Hankikanto on mahtavampi kuin vuosiin. Huikean hienoa tepastella pitkin hankia paikkoihin, joihin normaalisti pitää mennä savisen pellon poikki tai kahlata suolla ja talvella pohrata upottavassa hangessa. Kevään parhautta auringon paiste ja uudet näkökulmat. Uusi näkökulma vaatii aina rohkeutta. Uskallusta katsoa arkisen elon ja olon ulkopuolelle.
hangellaHohtavalla hangella auringon paisteessa arkiset huolet unohtuvat ja katse suuntautuu kohti tulevaa. Arjessa mielen syövereihin kertyy kaikenlaista painolastia. Sellaista lastia, joka pitäisi purkaa, mutta monesti ei tiedä mihin. Kun lähtee kevät hangille, voi lastin purkaa johonkin, josta kevään tullen traktorit kääntävät sen maan sisään ja sitä ei enää tarvitse muistella. Toisaalta tasapainon vuoksi kevät hangilla voi ladata mielen akkuihin auringonpaisteen lisäksi iloa pienestä, luontoa tarkkaillen huomaa kevään merkkejä.

sorsajoki

Luonnon ihmeitä ovat veden eri olomuodot ja niiden yhdenaikaisuus. Virtaavaa vettä, lunta, jäätä – sitä kaikkea on meidän arkinen elämä. On niitä jäätyneitä juttuja, asioita, jotka vuodesta toiseen menevät samoja latuja. Juttuja joiden kaavat eivät vaihdu, kun rohkeus ei riitä tai juttuja, jotka juuri siksi ovat turvallisia kun ovat jäätyneet vanhoihin kaavoihin. Upottavaa ja kantavaa hankea lienee tavallinen arki – sellaista settiä, jota kertyy työpöydälle tai tiskipöydälle, pyykkivuoresta puhumattakaan. Mitä on arjen virtaava vesi? Uskaltaako sitä heittäytyä virran vietäväksi ja katsoa arjen rutiinien ulkopuolelle? Tallaisia pohdintoja minussa herää, kun kevät hankia pitkin päädyin ihailemaan luonnon ihmeitä.

Hangen keskeltä löytää sen pilkahduksen keväästä. Siellä se pilkottaa keskellä hankea, pieni vihreä lehti. Ikivihreä, jota ei talvi ole tainnuttanut. Arjen hangen keskellä on varmasti samanlaisia asioita, jotka hukkuvat pyykkivuoreen ja huoliin. Nyt on hiihtoloma ja ne, jotka saavat lomailla, ehkä löytävät niitä pilkahduksia arjen kuorman alta. Niitä, jotka kertovat että elämä on elämisen arvoista.kevät

Lomalla tai ei, mutta toivon sinulle rohkeutta rukoilla elämään kevään pilkahduksia. Iloa ja riemua pienistä kohtaamisista ja arjen pienistä iloista. Rukoilen sinulle rohkeutta katsoa arjen ulkopuolelle ja rohkeutta kulkea kevät hangilla, jotta voisit purkaa arjen kuormaa ja voimaantua Luojan syleilyssä.

Johanna – lomalla tämän viikon

Takaisin ylös