Sulje

Kiitollisuus

Kaksi viikkoa sitten meistä tuli perhe, kun maailmaan syntyi kauan odotettu täydellinen tyttölapsi. Äidiksi kasvaminen ja tuleminen mullistaa elämän aina, mutta entä jos pienen lapsen elämän alku ei olekaan kuten oppikirjassa vaan siinä on pieniä käynnistymisvaikeuksia.

Lääketiede on ihmeellistä nykyään ja lääkärit tekevät todellisia ihmetekoja. Pieni tyttö on saanut laadukasta hoitoa ja hän tulee toipumaan täysin alkuvaikeuksista huolimatta. Toinen ihmeellinen asia on rakkaus, jota olemme nähneet ja saaneet kokea. Miten meidän perheemme tilanne on saanut puhelimen tulvimaan viesteistä ja sosiaalisen median täyttymään tykkäyksistä. Kuitenkin mieleeni ovat jääneet ne muutamat viestit joissa viestin lähettäjä on kertonut laittavansa kätensä ristiin ja pyytävänsä Jumalalta että kaikki menee hyvin, vaikkei normaalisti olekaan tapana ottaa yläkertaan yhteyttä.

Marraskuun synkkinä ja sateisina päivinä olen ollut täynnä kiitollisuutta. Olen kiitollinen siitä että lapseni on nyt jollain tavalla terve, olen kiitollinen että saamme olla vanhempia, olen kiitollinen siitä lämmöstä ja rakkaudesta jota olemme saaneet osaksemme ja lisäksi olen kiitollinen siitä, että näinä vaikeina ja raskaina viikkoina on saanut myös luottaa ja turvata siihen, että Luoja varjelee pienokaistamme.

IMG_20191115_105135

Tänään paistaakin jo aurinko.

-Silja H

Kulttuuriperintöä

Kävellessäsi kaupungilla, kulkiessasi ulkomailla, olet varmaan törmännyt joko huomaamattasi tai tiedostaen johonkin kulttuurisesti merkittävään rakennukseen tai alueeseen. Kulttuuriympäristömme koostuu ihmisen rakentamista aineellisen kulttuurin kohteista, joista merkittävimpiä ovat rakennukset eri käyttötarkoituksineen. Moni on varmaan useinkin ihmetellyt, että miksi maailmassa on joko outoja tai ”rumia” rakennuksia, joita muka pitää suojella ja kauniita vuorostaan tuhotaan betoni ym kuutioiden tieltä. Kouvolan keskuskirkko on tyypillinen tunteita herättävä rakennus, mutta luulen että muutaman vuosikymmenen päästä, kun luterilaista kirkkoakin pidetään Suomessa varmaankin enemmänkin  henkisenä muinaisjäänteenä ja perinteenä, Kouvolan keskuskirkko on todennäköisesti oman aikakautensa museoviraston suojelukohteena sen ainutlaatuisuuden takia. Kouvolan paraatipaikalle rakennettu ”rakennustelinelaatikko” kun herättää tunteita, mikä kertoo sen lumovoimasta. Perinteen ja modernismin ja aikaa seuraavan ympäristörakentamisen kombinaatio on hankala. Siksi esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Inkeroisten Tehtaanmäen asuinalue ja Tehtaanmäen koulu ovat kuuluisia enemmänkin suunnittelijansa kuin toimivien käyttöratkaisujen ja funktionaalisuuden takia. Kulttuuriympäristön historialliset arvot ja moderni käytännöllisyys eivät siis aina kohtaa. Kuitenkin aineellisen kulttuurin kannalta monet rakennukset ovat selkeästi materiaansa arvokkaampia sijaintinsa ja ainutlaatuisuutensa takia. Siksi esimerkiksi Verlan ainutlaatuista tehdasmiljöö on onneksi suojeltu innokkaiden ja rikkaiden mökinrakentajien harmiksi ja kenraali Sumorovin suunnittelema linnoitusketju, kuten Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella jääköön seuraavillekin sukupolville muistona oman aikansa arvoista ja erityispiirteistä ilman että alueelle rakennetaan kaupallisen terveysyrityksen hoivakoti varakkaille vanhuksille. Kaikkea ei siis saa uhrata modernismin ja uutuuden alttarille. Kulttuuriperintökohteet siis viestivät meille hiljaista tietoa menneiden sukupolvien maailmasta. Ne eivät aina sovellu kiireisen ympäristömme pikatyydytyskulttuurin arvoihin, mutta hyvä niin. Kulttuuriperintökohteet, kuten kauniit kirkot esimerkiksi Kerimäellä, Petäjävedellä ja Pyhtäällä muistuttavat meitä myös pysyvistä arvoista, jotka ovat ylisukupolvisia. Menneen maailman arvoissa oli jotain millä haluttiin muistuttaa myös tulevia sukupolvia kestävistä ratkaisuista ja turvallisista valinnoista. Kulttuuriperintö ja ympäristö ovat siis syystäkin suojeltuja. Kannattaa siis pitää silmät auki ja antaa ajatuksen lentää: Mitä haluaisinkaan jättää ja siirtää tuleville sukupolville, ihan vaikka vain rakennuksia.

 

Risto Pesonen

Ajatuksia elämästä

”Käy nuolina sukkulat pääskyjen.
Pian, huomenna, ritariperhonen
vie kultasiiven naimisiin
ja pionisoihdut sytytetään
hääiltaan harsonhimmeään.
Käy suihke ja läike loppumaton:
Lyhyt morsiuskuu ja elämä on.”

Runoilija Maija Pentikäinen saa muutamaan riviin mahtumaan koko ihmisen elämän. Ja on siinä opetuskin: ”Kuluva hetki näe arvossansa, se kantaa timanttia otsallansa.” Tämä ajatus taas on Jaakko Haavion.

Vanhusten viikolla ajattelin ja puhuin paljon elämästä ja vanhuudesta ja opin taas elämästä sen kaikkein tärkeimmän. Tämä hetki on tärkeä, elämä on nyt, eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä. Nyt on vietävä hyvä sanoma perille, nyt on ojennettava auttava käsi. Nyt on oltava kokosieluisesti läsnä, kun ystävä kertoo murheistaan tai haluaa jakaa ilonsa. Hetkessä eläminen antaa meille paljon iloa ja elämänrikkautta ja me voimme tuntea itsemme tarpeelliseksi. Se on elämän kokemista yhteiseksi ja se antaa ihan uuden näkökulman joskus hankalaankin elämän arkeen.

Vanhuudessa on paljon hyvää ja ainutlaatuista. Tavallaan me vanhoina tulemme omaksi itseksemme, siksi, mitä oikeasti olemme. Se tuntuu vapauttavalta, ikään kuin saisimme vaihtaa sopivat vaatteet entisten kiristävien tilalle. Oikeastaan ihminen ei vanhene. Ulkonaisesti me kutistumme ja rypistymme, mutta eihän ihmisen kuolematon sielu vanhene.

Nykymaailman turvattomuudesta me olemme kaikki kuulleet. Tottahan se on. Ennen tilanne oli aivan toinen. Elämällä oli säännöt, ja oli selvä ero pyhällä ja arjella, ja ihmisten kesken vallitsi luottamus. Kotoa voi lähteä ja ulko-ovelle voi laittaa varsiluudan merkiksi, ettei ketään ole kotona. Tänä päivänä se tuntuu uskomattomalta.
Nykyinen digitalisoitunut maailma ei tunnu omalta ja kyllä se turvatonkin on. Minullekin soitettiin äskettäin ja tarjottiin vesijohtoputkien valokuvausta ja täydellistä pesua. Totesin soittajalle, ettei toimenpide ole tarpeen, kun meillä pestään putkia harva se päivä.

Varovainen saa olla, mutta mielestäni pelätä ei tarvitse. Tässäkin asiassa ystävät ovat kultaa kalliimpia. Oletko kuullut vanhan sanonnan: Linnuilla pesä, lukilla seitti, ihmisellä ystävyys. Ystävien seurassa tuntee olonsa turvalliseksi niin kuin täydellisen hyväksynnän ilmapiirissä tunnetaan.

Mielestäni tärkeintä tässä meidän vaelluksessamme on se, ettemme koskaan katkeroidu tai jää vihamielisten ajatusten vangiksi. Jos elämässämme säilyy kiitos, kiitos kaikesta, vaikeistakin taipaleista, katkeruus ei saa sijaa sydämessämme.

Elämä on rikas ja kaunis, ja ilon aiheita on paljon. Mutta ahdistuksiltakaan emme välty. Kuitenkin niissäkin piilee salattu siunauksensa. Sanotaankin, että ahdistus on aina Jumalan apulainen. Me voimme uskoa, että kaikki, mitä meille tapahtuu, on meille sallittua ja lopulta aina kääntyy parhaaksemme. Me emme aina saa, mitä me pyydämme, vaan mitä me tarvitsemme.

Vanhuudessa kimaltaa elämän rikkaus. Lauri Viita kirjoittaa: ”Oi, miten on ihana elää ja tuutia lapsenlapsiaan ja kertoa kauniita uniaan. Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi, lapseni, rakastakaa!”

Pelkoa ei rakkaudessa ole. Se kääntää kaiken hyväksi.

Toinen rauhanpäivä

Kävelin metsässä tällä viikolla. Nautin lomasta ja siitä, ettei ole kiire minnekään. Olen huomannut, että arkeni täyttyy aikatauluista ja juoksen paikasta toiseen. Nyt nautin siitä, että aikatauluja ei ole, eikä tarvitse olla koko ajan jossakin menossa. Saan olla halutessani paikallani tai lähteä lenkille valoisan aikaan. Kävellessäni huomasin rukoilevani. Kiitin kauniista säästä, pohdin oman elämäni kipupisteitä, pyysin voimia ystävilleni. Mistä aiheista sinä rukoilet? Rukoiletko omien asioiden puolesta, läheistesi puolesta, maailman rauhan puolesta?

sky-2667455_1920

Eilen torstaina 24.10. oli YK:n päivä ja rukouspäivä. Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä on sidottu Kansainväliseen YK:n päivään ja tunnetaan myös toisena rukouspäivänä. Rukouspäivänä järjestetään rukoushetkiä ja esimerkiksi Helsingissä Uskot-foorumi järjestää kävelyn yhteiskuntarauhan puolesta. 20.-27.10. välisenä aikana on Ekumeeninen Vastuuviikko, jonka aikana siis rukouspäivää vietetään. Vastuuviikon teemana on ihmisoikeuspuolustajat, eli henkilöt, jotka puolustavat ihmisoikeuksia rauhanomaisesti.

Ilmastonmuutos, uutiset sotatiloista ja ihmisoikeusrikkomuksista huolettavat monia ja jopa lamauttavat ihmisiä. Onneksi kristittyinä voimme rukoilla näiden asioiden puolesta. Voimme toki tehdä muutakin, mutta jos omat voimavarat eivät riitä muuhun, niin pieni huokaus taivaisiin auttaa. Vaikka tuntisimme voimattomuutta kaiken ympärillä tapahtuvan ikävän edessä, niin voimme kristittyinä laittaa kädet ristiin ja rukoilla.

hand-1917895_1920

Metsälenkillä ollessani ja rukoillessani muistin tulevan rukouspäivän. Rukoilin rauhan puolesta. Rukoilin ihmisoikeuksien toteutumisen ja ihmisoikeuspuolustajien puolesta. Rukoilin maailmanpäättäjien puolesta, jotta he osaisivat tehdä viisaita päätöksiä. Rukoilin sen puolesta, että me yksilöinä voisimme tehdä viisaita päätöksiä, jotta maailma olisi parempi paikka. Rukoilin, kun kerrankin minulla ei ollut kiire, enkä voinut keksiä muuta tekemistä. Rukoilin, sillä minulle on luvattu, että pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Matt. 7:7-8)

Anna O.

TYTTÖJEN PÄIVÄ

Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä.

tytöt sateessa

YK liiton sivuilta: ”YK:n yleiskokouksen julistus vuonna 2011 loi uuden YK-teemapäivän, joka tukee kaikkia maailman tyttöjä: heidän oikeuksiaan, heidän kohtaamiaan haasteita ympäri maailmaa ja perusteltuja vaatimuksia luoda heille mahdollisuudet elää ilman syrjintää ja väkivaltaa. Tyttöjen päivänä 11. lokakuuta edistetään tyttöjen osallistumismahdollisuuksia esimerkiksi tukemalla tyttöjen koulutusta ympäri maailman ja vaatimalla loppua syrjiville ennakkoluuloille.”

Tyttöjen päivänä puhutaan myös mm. siitä, kuinka ilmastonmuutos heikentää kehitysmaiden tyttöjen mahdollisuutta käydä koulua. Kouluun ei jää enää aikaa, jos isompi osa päivästä kuluu veden hakemiseen. Niin monenlaiset syyt kautta historian ovat vaikuttaneet tyttöihin ja naisiin.

Kirkon historiassa on myös ollut paljon naisten väheksymistä ja alistamista, aivan kuten kunkin ajan ympäröivässä maailmassakin. Jopa aivan naisvihaa, jota on vain puettu tyylikkääseen ja kristilliseen asuun. Juuri tätä taustaa vasten on ihanaa mitä Jeesuksen puhui ja mitä esim. Paavali hänen jälkeensä opetti:

”Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Gal.3: 28

Yksinkertaisesti Jumalan edessä ei ole asemia ja arvoasteikkoja, ei ylempiä eikä alempia. Hänelle kaikilla on sama arvo ja sama rakkauden ja arvon määrä jaettavana. Ja hänessä meistä myös voi tulla yhtä joukkoa. Kunpa tuo kaikki olisikin enemmän totta seurakunnissa ja maailmassa.

Tyttöjen päivän ideana on myös tuoda esiin sitä voimaa ja mahdollisuuksia, joita tytöillä on.

liike nainen

Soisin, että jokainen tyttö ja nainen voisi kokea, että hänellä on vaikuttamisen mahdollisuuksia elämänsä suhteen. Meillä Suomessa tähän on paljon mahdollisuuksia. Saamme olla iloisia siitä, kuinka hyvä asema meillä on tässä maassa. Meillä on oikeus esim. omistaa, periä samoin kuin veljemme, ajaa autoa eikä yksin elävä nainen ole jonkun sukulaismiehen holhokkina. Saamme äänestää, voimme opiskella ja mennä töihin. Kaikenlaiset ovet ovat avoinna meille.

Hyvinvoivassa maassakin tytöt ja naiset kohdistavat itseensä kovia vaatimuksia, sisältä tulevia ja ulkopuolelta kohdistuvia. Ehkä tavallisin näistä liittyy ulkonäköön. Käytämme niin valtavasti aikaa sen pohtimiseen näytämmekö tarpeeksi hyvältä ja kärsimme kaikenlaisista vatsamakkaroista ja rypyistä. Meillä on kenties ”varaa ja aikaa” tällaiseen, kun emme joudu taistelemaan hengissä selviämisen tai perusoikeuksien takia.

Ehdotan, että tänään pidämme vapaata näistä pohdinnoista ja näemme itsemme täysin hyvinä ja riittävinä. Katsotaan tänään itseämme hyväksyvästi ja iloitaan siitä, että saamme olla tyttöjä ja naisia. Oleellisia persoonia elämän kannalta ovat lopulta vain me itse ja Jumala. Jälkimmäinen näkee meidät koko ajan hyviä. Jospa mekin…

Tänään on päivä iloita nähdä tyttönä ja naisena olemisen arvo ja tulla myös esiin sillä kauniilla ja rohkealla tavalla, johon meidän Taivaallinen Isämmekin meitä rohkaisee. Ja pidetään toistemme puolta, asuimme sitten missä tahansa maailmassa.

HYVÄ KAIKKI TYTÖT !!!

Mia R

hiustenkuivaus

 

 

Syysräppi

20191001_152528syyskuu vaihtui lokakuuhun

lehdet ei jää mihkään puuhun

pimeys aamun aloittaa

sekä päivän lyhyen lopettaa

haluaisin kuulla lintujen laulua

enkä vain sateen lotinaa

syksy herättää hieman kauhua

jaksanko talven taapertaa

SYY-SYY-SYKSY-SYY

SYKSYÄ SYYTÄN SYYTTÄ

talviuni olis kova juttu

kunpa oisin karhujen tuttu

viltti päälle ja unta päähän

menkööt kaikki muuten jäähän

syksy vois kestää hetken vaan

ja sit tulis oikea talvi

syksystä huonoja fiboja saan

eikä tahdo kestää kantti

SYY-SYY-SYKSY-SYY

SYKSYÄ SYYTÄN SYYTTÄ

syksyllä olen syntynyt kyllä

miksei sit intoni syksyyn yllä

haluaisin nauttia kaikista

ihanista vuodenajoista

mut ehkä kohta huomaankin

voi syksykin olla kiva

kun taivas hohtaa kirkkaammin

ja luonto on ruskan kuva

SYY-SYY-SYKSY-SYY

SYKSYÄ SYYTÄN SYYTTÄ

kai vuodenajat on annettu meille

jotta jokaisen ihmisen teille

tulis kaikenlaista tuulta

josta vois heittää huulta

mut taivaan isä on taitava

hän säät ja ilmat säätää

eikä meidän tarvi mieltä vaivata

voi syysräpin tähän päättää

SYY-SYY-SYKSY-SYY

SYKSYÄ SYYTÄN SYYTTÄ

Satu J.20191001_152442

 

 

 

 

Pieniä hetkiä

20190922_194046 muokattu B

Istumme pöytään naama halki, niin kuin sinulla on tapana sanoa, kun oikein kovasti hymyilyttää. Lautasille on nosteltu illallinen, joka saa tuulen tuivertamat punaiset poskemme vieläkin hehkuvammiksi. Lähiruokaa sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Valmistelun tuoksut ja pienet maistelut ovat nostaneet odotukset pienen mökin kattoon. Joko saa aloittaa? Retorinen kysymys, mihin ei tarvitse vastata. Ensimmäinen annos suuhun saa liikutuksen silmiin. Koen olevani lahjan, jotenkin pyhän äärellä.

Illallisen eteen oli tehty hommia. Syyskuun loppupuolen kipakka tuuli oli haitannut harrastamista, eikä kalat olleet oikein iskullaan ennen kuin hetki ennen pimeää mökkirannan lähellä. Olihan sieltä päivän mittaan illalliskalat saatu, mutta ei ollut ahven nakertanut pyytöjä odotusten mukaisesti. Tauko saaressa todisti sen, että suppilovahveroiden suhteen olimme varmaan vähän etuajassa liikkeellä. Mutta tutkiminen aika ajoin nenä melkein sammaleessa kiinni kannatti. Kastikkeellinen sieniä lähti kalamiesten matkaan.

Pyyntipäivän nupiksi lempinimen Roskakalamonttu saanut kohta antoi useamman kauniin raitapaidan. Kotiväkikin pääsisi nauttimaan veden antimista. Hetken ennen pimeää aateloi upea auringonlasku, jota läheisen järven suojista säesti kakofonisella konsertillaan tuhansien hanhien yöpuulle asettuva joukko. Taivas leimusi keltaisen, oranssin ja sinisen eri sävyjen loistossa. Oli kiitollinen olo.

Otsalampun valossa perkasimme kaloja ja putsasimme sienet. Yhdessä tehtynä sekään ei tuntunut työltä. Suppilovahverot saivat pannulle seurakseen voita ja sipulia, kohta kermaa ja lopussa ripauksen suolaa ja pari rouhaisua pippurimyllystä. Tuoreet ahvenfileet ”rapattiin” ruiskorppujauholla. Kattilassa porisi jo perunat ja tillipuntti odotti silppuamista.

Perunat ja kala saivat ylleen tilli-hunnun ja kermassa hautunut suppilovahveromuhennos kruunasi kokonaisuuden. Annoksen asettelu ei yllä Michelin-ravintolan tasolle, mutta yksinkertaisen annoksen maku korvaa ainakin meille esteettisen vaatimattomuuden. Kyyninen voisi sanoa, että nälkäiselle maistuu kaikki. Me olemme kuitenkin sitä mieltä, että tämä eväs kelpaisi kylläisemmällekin.

Siinä me istumme kaksi pieneksi tullutta isoa poikaa. Ollaan yksinkertaisten perusasioiden äärellä. Niin paljon on sitä, mitä ei voi hankkia ja hakea. Niin paljon annettua ja vastaanotettua, lahjaa. Nämä ovat niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä. Hetkiä Isältä, jolla on tapana antaa lapsilleen hyviä lahjoja.20190926_182136 muokattu

 

Takaisin ylös