Sulje

Kulttuuriperintöä

Kävellessäsi kaupungilla, kulkiessasi ulkomailla, olet varmaan törmännyt joko huomaamattasi tai tiedostaen johonkin kulttuurisesti merkittävään rakennukseen tai alueeseen. Kulttuuriympäristömme koostuu ihmisen rakentamista aineellisen kulttuurin kohteista, joista merkittävimpiä ovat rakennukset eri käyttötarkoituksineen. Moni on varmaan useinkin ihmetellyt, että miksi maailmassa on joko outoja tai ”rumia” rakennuksia, joita muka pitää suojella ja kauniita vuorostaan tuhotaan betoni ym kuutioiden tieltä. Kouvolan keskuskirkko on tyypillinen tunteita herättävä rakennus, mutta luulen että muutaman vuosikymmenen päästä, kun luterilaista kirkkoakin pidetään Suomessa varmaankin enemmänkin  henkisenä muinaisjäänteenä ja perinteenä, Kouvolan keskuskirkko on todennäköisesti oman aikakautensa museoviraston suojelukohteena sen ainutlaatuisuuden takia. Kouvolan paraatipaikalle rakennettu ”rakennustelinelaatikko” kun herättää tunteita, mikä kertoo sen lumovoimasta. Perinteen ja modernismin ja aikaa seuraavan ympäristörakentamisen kombinaatio on hankala. Siksi esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Inkeroisten Tehtaanmäen asuinalue ja Tehtaanmäen koulu ovat kuuluisia enemmänkin suunnittelijansa kuin toimivien käyttöratkaisujen ja funktionaalisuuden takia. Kulttuuriympäristön historialliset arvot ja moderni käytännöllisyys eivät siis aina kohtaa. Kuitenkin aineellisen kulttuurin kannalta monet rakennukset ovat selkeästi materiaansa arvokkaampia sijaintinsa ja ainutlaatuisuutensa takia. Siksi esimerkiksi Verlan ainutlaatuista tehdasmiljöö on onneksi suojeltu innokkaiden ja rikkaiden mökinrakentajien harmiksi ja kenraali Sumorovin suunnittelema linnoitusketju, kuten Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella jääköön seuraavillekin sukupolville muistona oman aikansa arvoista ja erityispiirteistä ilman että alueelle rakennetaan kaupallisen terveysyrityksen hoivakoti varakkaille vanhuksille. Kaikkea ei siis saa uhrata modernismin ja uutuuden alttarille. Kulttuuriperintökohteet siis viestivät meille hiljaista tietoa menneiden sukupolvien maailmasta. Ne eivät aina sovellu kiireisen ympäristömme pikatyydytyskulttuurin arvoihin, mutta hyvä niin. Kulttuuriperintökohteet, kuten kauniit kirkot esimerkiksi Kerimäellä, Petäjävedellä ja Pyhtäällä muistuttavat meitä myös pysyvistä arvoista, jotka ovat ylisukupolvisia. Menneen maailman arvoissa oli jotain millä haluttiin muistuttaa myös tulevia sukupolvia kestävistä ratkaisuista ja turvallisista valinnoista. Kulttuuriperintö ja ympäristö ovat siis syystäkin suojeltuja. Kannattaa siis pitää silmät auki ja antaa ajatuksen lentää: Mitä haluaisinkaan jättää ja siirtää tuleville sukupolville, ihan vaikka vain rakennuksia.

 

Risto Pesonen

2 kommenttia artikkeliin ”Kulttuuriperintöä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Takaisin ylös
%d bloggers like this: