Sulje

Puuttuva palanen

Sinä opetit meille, mitä on ystävyys. Opetit sen pitämättä siitä palopuheita. Opetit ystävyydestä elämälläsi. Sinä kokosit aina ihmisiä ympärillesi, toivotit tervetulleeksi joukkoon ja sait tulijan kokemaan sen todeksi.

Olen hidas oppimaan. Luopumisen oppimisessa olen erityisen hidas. Rakkauden hintana on usein luopumisen kipu. Näin olen monesti toisille sanonut. Nyt on minun vuoroni opetella sitä. Entä jos en olisi koskaan kohdannut sinua? Tai en olisi ottanut sitä riskiä, mikä sisältyy siihen, että on yhteys toiseen ihmiseen. Silloin en olisi kokenut tätä ikävää, en tätä surua. Mutta silloin en olisi koskaan nauranut kanssasi vedet silmissä, en itkenyt  kun elämän kipu kutsumatta astui tupaan. Ilman välittämistä, ilman yhteyteen suostumista, ilman haavoitetuksi tulemisen riskiä elämältä katoaa mieli. Ei, en mistään hinnasta vaihtaisi pois sitä, että olet ystäväni.

Yli 20 vuotta sitten heräsin yöllä sairaalan sängyssä. Istuit siinä hiljaa ja sanoit, että tulit vain katsomaan minua. Sellainen sinä olit. Huomasit ja toimit. Tuona samana keväänä oman kriisini keskellä katsoin dokumentin parantumattomasti sairaasta nuoresta naisesta, Hannasta. Kun haastattelija kysyi häneltä, voiko hän vieläkin uskoa siihen, että Jumala on hyvä, Hanna vastasi ”Pakko sen on olla. Ei mulla oo muuta mahdollisuutta.”

Nyt minä tartun kiinni tuohon samaan luottamukseen, vaikka en yhtään ymmärrä miksi näin käy. The Shack -elokuvassa hirveän menetyksen kokenut ja siitä katkeroitunut päähenkilö Mackenzie kohtaa järven rannan mökissä Jumalan – Papan, Jeesuksen ja Sarajun. Kun Mackenzie tykittää täyslaidallisen Jumalan kaikkivaltiutta ja rakkautta vasten, Papa vastaa hänelle kyyneleet silmissä ”Älä luule, ettei se mitä Poikani joutui kärsimään, tullut meille kalliiksi.” Ja sitten Papa näyttää omia ranteitaan, joissa on naulojen jälkien arvet.

Ystäväni, kun lähdet, sydämestäni lohkeaa palanen. Sydän itkee menetystä. Joskus siihen kasvaa arpi, mutta jälki jää. Minun Jumalani on Isä, johon sattuu, kun hänen lapsiinsa sattuu. Hän on myötätuntoinen, itkevä Jumala. Puuttuvat palaset, itketyt kyyneleet eivät mene hukkaa. Isä kerää ne talteen. Hän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

img_6776 pieni

kari n.

Mainokset

Pieni palanen paratiisia

Heti, kun saan ilmastoidun auton oven auki, päälle humahtaa kuuma autiomaan ilma. On epäuskoinen olo. Matkaoppaan mukaan olemme nyt En Gedissä, paikassa jonne David pakeni Saulin raivoa. Tämäkö on se autiomaahan kätketty aarre, jossa pitäisi pulputa läpi vuoden neljä lähdettä? Ja niiden vedet ohjautuisivat Wadi Davidin ja Wadi Arugotin kautta elämän lähteeksi täällä Negevin autiomaan laidalla. Selän takana jossakin alhaalla on Kuollutmeri ja edessä kohoavat jylhät hiekkakiviset vuoret. Täällä ei näy pisaraakaan makeaa vettä.

Kun tänne saakka on tultu, niin kait tuonne vuorten väliseen kapeaan solaan on lähdettävä. Hiekkapöly kuorruttaa varpaat ja jyrkänteet tuntuvat tallettavan kaiken mahdollisen lämmön itseensä. Edellisen päivän retki Negevin eteläosissa on tyhjentänyt energiavarastot petollisen nopeasti. Erämaa riisui omista voimista ja osoitti miten pieni ihminen on luonnon keskellä. Juotavaa vettä on mukana litratolkulla. Tämän rutikuivan maan keskellä on vaikea uskoa, että näissäkin maisemissa Raamatun kuvaamat rankkasateet ja tuhotulvat ovat myös nykypäivää. Jos sataa, ja silloin ani harvoin kun sataa, kuiva maa ei ime vesimassoja itseensä, vaan ne virtaavat tuhoisalla voimalla vieden menneessään kaiken elollisen ja elottoman. Kun virta on mennyt, on jäljellä riivitty, edelleen kuiva hiekkakivikallio.

IMG_7143 muokattu pieni

Alkaa kuulua hiljaista, vaimeaa solinaa – täällä on kuitenkin vettä! Nyt siitä näkyy jo vilaus kivien lomassa. Kohta erottuu pieni puro, jossa virtaa kirkasta vettä. Uskomatonta, mutta siinä sitä on! Nubianvuorikauriit ovat tulleet purolle juomaan. Hätääntynyt vasa on jäänyt jyrkkäreunaisen puron toiselle puolelle, kun emä on jatkamassa matkaansa. Eikö se meinaa palata pienen luokse? Vasa ääntelee hätääntyneenä ja teiskaa edestakaisin kuin keräten rohkeutta hyppyyn yli pudotuksen. Viimein se ottaa vauhtia ja loikkaa puron toiselle puolelle, eikä sillä ole enää mitään hätää. Kait se näin pitää mennä, että on vain uskallettava hypätä ilman takuuta siitä, että pääsee kuilun yli. Mutta pelottavaa se on, todella pelottavaa – niin kauriin vasalle kuin pienelle ihmisellekin.

Paljaille kukkuloille minä puhkaisen jokia, notkelmiin lähteitä. Autiomaan minä muutan vesilammikoiksi ja kuivan hietikon lähteiden maaksi. Jes. 41:18

IMG_7161 muokattu pieni

Vähitellen puro voimistuu ja vesi viilenee. Matkan edetessä alan uskoa siihen, että olemme matkalla kohti lähteitä – elämän lähteitä – hyvin kirjaimellisesti. Veden äärellä on elämää. Pensaat, pienet puut ja paksulehtiset kukat kertovat olemassaolollaan, että siellä missä virtaa vesi, on aina myös elämä. Vastoin todennäköisyyksiä ja nopeaa tilannearviota täysin kuolleen keskelle puhkeaa keidas, kuin pieni palanen paratiisia. Tuhansien järvien maan kansalaiselle kirkastuu hyvin konkreettisesti puhtaan, makean veden mittaamaton arvo.

IMG_7165 muokattu pieni

Viimeisen mutkan takaa aukenee liikuttavan kaunis näkymä. Jostain ylhäältä vuorilta, katseilta piilossa, juoksee elävän veden virta ja ryöppyää alas kastelemaan kuivan maan. Tuhansia vuosia se on virrannut elämäksi keskelle kuollutta. Tarjonnut lepo- ja piilopaikan. Tuntuu ihmeelliseltä, että saan seistä samoilla paikoilla kuin kuningas David kerran. Ja samalla tavalla kuin Isä suunnitteli ennen aikojen alkua En Gedin Davidin suojapaikaksi, Hän suunnitteli sen minuakin varten. Kuvaksi Hänen myötätunnosta ja uskollisuudesta myös minua kohtaan.

Mielessä soi ystävien alkukesän juhlasta matkaan jäänyt Hilja Aaltosen sanoittama laulu Anna sade, Jumala. Monesti koen olevani itse kuivaa maata, joka odottaa taivaan aukenemista. Että kuiva maa voisi ottaa sateen vastaan, sen täytyy tulla aluksi hellästi tihkuttaen. Pimeän yön jälkeen aamukin sarastaa vähitellen kirkastuen. Odottaminen riisuu omasta pyrkimisestä. En voi käskeä sadetta, en synnyttää lähdettä. Astun putouksen alle. Vesi ryöppyää päälleni ja hieroo väsynyttä huolehtimista hartioiltani. Tässä on hyvä.

Anna sade, Jumala, sydän kaipaa, odottaa. (Hilja Aaltonen)

Kari N.

Yksinäisyydestä

Sinä jäät yksin paikallesi istumaan, kun muut pelmahtavat eri suunnille elämää ja naurua täynnä. Tiedätkö, miten sydämeeni sattuu nähdä sinut siinä, kun koko olemuksesi huutaa ulkopuolelle jäämistä ja painuneet hartiat kertovat siitä, että et enää jaksa pinnistellä toisten seuraan? Tämän piti olla yksi kevään hauskimmista päivistä, mutta kyyneleet kimmeltävät meillä molemmilla silmissä, kun tulen viereesi ja kysyn hiljaa, voisitko vielä kerran ja taas kerran astua sen pelottavan askeleen. Askeleen kohti toisia, sillä riskillä, että et tunne kuuluvasi joukkoon.

Sinä olet niin rohkea, että olet monesti valinnut olla yksin, kun sydämesi on kertonut, että entisessä tutussa, vieraaksi muuttuneessa seurassa ei ole enää hyvä olla. Mutta rohkeutesi hinta on ollut kova. Yksinäisyys. Kipeä sana, vielä kipeämpi tunne. Niin rohkea olit, että kerroit mitä se ihan tarkoitti, kun vastasit päiväsi menneen ihan hyvin. Miten emme nähneet sinun kipuasi? Miten emme huomanneet, kun vetäydyit kuoreesi?

Tänään olen kiitollinen teille kaikille, jotka otitte tarinamme vakavasti. Ette vähätelleet, vaan kääritte hihat ja aloitte toimimaan. Olen kiitollinen niille kavereillesi, jotka näkivät sinut ja koukkasivat mukaansa. Salainen itku vaihtui hymyihin ja nauruun. Sinä aloit säteillä elämää. Moni asia on vasta ihan pienellä alulla, alulla kuitenkin. Et varmasti tajua, miten sydämessäni läikähtää, kun kuulen ihanan naurusi ja näen, miten teet kaverisi kanssa toinen toistaan upeampia (pelottavampia) temppuja.

Henry Nouwen sanoi joskus, että ystävyys on olemista toisen kanssa ilossa ja murheessa, vaikka emme voisikaan lisätä toisen iloa tai vähentää hänen suruaan. Tällaista ystävyyttä toivon sinulle, itselleni myös. Kiitos, kun luotit niin paljon, että astuit ulos yksinäisyyden kammiosta. Kerroit, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Sinussa ei ole mitään vikaa, eikä sinun tarvitse koskaan tulla sellaiseksi, joka et ole. Maailma on edelleen myös hyvä paikka ja sinulla on oma korvaamaton paikkasi siinä. Sinun Isäsi maailmassa. Siunaa Isä meitä ystävyyden lahjalla.

IMG_8225 pieni

Kari

Takaisin ylös