Sulje

Juutalaisuuden monet kasvot

Juutalaisuus on monelle peruskristitylle sekä tuttu, että monin tavoin tuntematon. Uuden Testamentin monet Jeesuksen debatit varsinkin fariseusten kanssa kertoo omaa kieltään juutalaisuuden erikoislaatuisuudesta. Yleisesti ajatellaan, että juutalaiset ovat joko niitä lakiuskovia, jotka valittuun kansaan kuuluvina haluavat olla laille kuuliaisia. Toisaalta monelle juutalaisuus näyttäytyy historiallisesta perspektiivistä käsin kauppaan, rahaan ja pankkeihin keskittyneinä älykköinä, jotka ovat toisaalta rikkaita, toisaalta hyvin tiukasti omasta kulttuuristaan kiinni pitäviä. Monelle ateistijuutalaiselle on hyvin tärkeää tunnustaa juutalaista kulttuuria ilman uskoa tuonpuoleisuuteen.

Ehkä moni ajattelee myös, että juutalaisten pyhä kirja on Vanha testamentti. Puoliksi oikein. Olisi kunnioittavampaa käyttää tuosta kirjasta nimitystä Hebrealainen Raamattu (Tanakh). Toinen puoli on valtaisan rikas niin sanottu suullinen Toora eli Talmud ja Mishna, jotka ovat osaltaan Tooran tulkintaa. Myös Toora tarkoittaa mieluummin opetuksia kuin vain lakia. Talmud on niin palestiinalaisena kuin myös babylonialaisena Talmudina hyvin tärkeä rabbiinisen juutalaisuuden perusteos, jossa arvovaltaiset rabbit vuosisatoja sitten tulkitsivat Tooraa omilla tavoillaan. Siksi juutalaisuudesta ei voi muodostaa missään historian vaiheessa yhtenäistä kuvaa, kun jo pelkästään uudella ajalla on olemassa monia eri valtavirtoja, kuten ashkenaasit, sefardit, hasidit, karaiitit, kabbalistit ja reformistit.  Tämän päälle voidaan lisätä vielä edelleenkin vaikuttava samarealaisyhteisö Garissim vuoren ympärillä Israelissa.

Juutalaisvainot on varmaankin monelle kovin tutut. Jopa meitä luterilaisia on syytetty antisemitismistä Martti Lutherin viimeisen kirjan (ja Adolf Hitleriin vaikuttaneen) myötä. En kuitenkaan pidä mediassakin esiintyviä historian yksioikoistamisia ja jälkiviisasteluja hyvänä tapana käsitellä kipeitä asioita. Olihan meidän oma ev lut kirkkommekin II maailmansodan aikana varsin läheisessä yhteydessä natsimielisen Saksalaisen kirkon kanssa. Kirkkommekaan ei siis saa puhtaita papereita juutalaiskysymyksessä.

Miksi historian karmeiden pogromien ja holokaustinkin jälkeen ja antijudaismin taas voimistuessa juutalainen kansa on säilyttänyt elinvoimaisuutensa? Luulen että yksi syy on heidän loistava ja kaikille aloille ulottuva juhla ja tapakulttuuri. Vaikeuksien keskellä on aina hyvä syy synnyttää joki hyvä juhla, kuten Purim tai Hanukka. Juutalaisuus on myös osannut aina luovia niin sanotun modernismin ja traditionalismin vaikeassa ristiaallokossa varsin luontevasti. Myös taiteen, tieteen ja sivistyksen arvostus ovat varmaankin selittäviä tekijöitä myös niille monille Nobel palkinnoille, joita juutalaiset ovat saaneet. Vaikeudet ovat myös hioneet yhteisöjä yhteen ja toivoa sopiikin, että nykyisessä Lähi-idän kriisissä juutalainen kansa ei vaipuisi äärinationalistien ja ääriliikkeiden temmelyskentäksi, joka ei antaisi elinmahdollisuuksia pakanoille eli ei-juutalaisille. Kuitenkin juutalaisen kansa on aina säilyttänyt myös itseironian ja kyvyn nauraa itselleen, sillä missä paikalla kaksi juutalaista, siellä on myös kolme mielipidettä…

 

Risto Pesonen

Opettelija

 

Mainokset

Tappavaa siunausta

Raamatun kielenkäytössä ja maailmassa siunaus on yleensä jotain, mikä liittyy Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen tässä ajallisessa elämässä, jotain sellaista aineetonta tai aineellista hyvää, jota Jumala armostaan meille lapsilleen suo. Otsikko vie ajatukset kuitenkin hieman erikoiseen suuntaan. Maapallon väestöstä jo iso osa asuu alueilla, jotka vuosisatojen aikana ovat syntyneet ilmastoltaan ja ennen kaikkea maaperän hyvyyden takia alueille, jotka tuottavat esimerkiksi runsaan sadon. Resurssien jaon näkökulmasta ja niin sanotun malthusilaisen väestökehitysmallin mukaan kyseisillä alueilla ruuan saanti sää ja muut olosuhteet mahdollistavat keskimääräistä suuremman väestön kasvun, jopa politiikasta ja uskonnollis-ideologisista syistä huolimatta.

Samaan aikaan näillä alueilla, kuten Oseania, Japani, Kalifornia, Meksiko on kultaisen kolikon toinen kääntöpuoli todella haastava: Tyynenmeren tulirenkaan ympärillä asuu satoja miljoonia ihmisiä jatkuvan maanjäristys ja tulivuoritoiminnan uhan vaarassa. Esimerkiksi pelkkä suurehko, noin 7 magnitudin järistys San Andreasin siirroksessa Kaliforniassa voi johtaa kahden suurkaupungin mittaviin tuhoihin ja Colima tulivuoren purkaus Meksikossa voisi tappaa hyvin nopeasti kymmeniä tuhansia ihmisiä Helsingin kokoisesta läheisestä ”pikkukaupungista”. Kuitenkin varsinkin tulivuoret ovat vuosituhansien ajan tuoneet myös maapallon parhaimpiin kuuluvat viljelyalueet vulkaanisen tuhkan rikastaessa maata ja maanjäristykset ovat muuttaneet ennen kulkukelvottomia vesiuomia helpommin liikennöitäviksi.

Tulivuorten ”tappava siunaus” on siis paradoksaalista. Vuonna 1991 Filippiineillä tapahtui lähihistorian suurin tulivuorenpurkaus, kun Mt Pinatubo heräsi 400 vuoden unestaan. Paikalliset asukkaat olivat jo aikaa sitten ”unohtaneet”, että he olivat sukupolvesta toiseen saaneet mitä parhaat sadot uinuvan jättiläisen rinteillä, jota moni piti vain pienenä, mutta helposti satoa tuottavana kukkulana. Pinatubo viilensi koko maapallon vuosittaista keskilämpöä varsin paljon eli n 0,5 astetta. Muutenkin kyseinen purkaus oli kuin muistutus luonnon arvaamattomasta suuruudesta, jolla oli myös poliittisia seurauksia. Yhdysvallat vetäytyi Filippiineiltä kokonaan Clarkin tukikohdan saatua osansa luonnonkatastrofista.

Meitä suomalaisia on siunattu varsin tylsällä geologialla ja luonnonilmiöillä. Maatalouden katovuodet eivät tulevaisuudessa ehkä olekaan suoraan poistumassa ilmastonmuutoksen myötä, joten meille tärkeä maatalous kokee osansa maapallon ”kivusta”. Tulivuoret ja maanjäristykset eivät meitä suoraan uhkaa ja siksi saammekin (toivottavasti) viettää tyyntä ja rauhallista elämää vähän heikompienkin kasvuodotusten maassa. Toivottavasti Luojamme suo meille pelkän siunauksen maallemme, jota erityisesti toivomme kuivuuden ym haasteiden edessä painiskeleville maatalousyrittäjille. ”Tylsästä” maantieteestä voi olla siis jopa iloa. Puhdas ja kaunis luonto on meille kuin itsestäänselvyys, jota emme voi tulevien sukupolvien näkökulmasta pitää pelkästään itsestäänselvyytenä.

 

RistoP

Ginistä ja muusta mukavasta

Vaikka olisikin varsin mukavaa kirjoittaa ginien eri muodoista, aion keskittyä tällä kertaa vain yhteen vähemmän tunnettuun osa-alueeseen eli ginikertoimiin. Gini on yhteiskuntatieteissä käytetty, italialaisen Gorrado Ginin luoma indeksi, jolla kuvataan yhteiskunnan tuloeroja ja tasa-arvoja. Indeksissä 0 tarkoittaa täydellistä palkka ja tulotasa-arvoa ja arvo1 tulee, jos tulot keskittyvät (hypoteettisesti) samalle henkilölle. Suomen ginikerroin maailman 6. paras, mukaan lukien kotitalouksien tulonjako ja eri tasa-arvon muodot, kuten mahdollisuus koulutukseen, terveydenhuoltoon ja harrastuksiin.  Gini kerroin on siis matemaattinen indeksi, jolla voidaan havainnollistaa mitattavin suurein palkkatasa-arvon ym toteutumista yhteiskunnassa.

Mutta miksi puhua jostain gineistä ja tuloeroista. Sanoihan Jeesuskin, että köyhät teillä on aina keskuudessanne (MK 14:7). Tulisiko tämä ja esimerkiksi Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista rahoista (MT 25:14-30) ymmärtää siten, että kristinuskon sisäänrakennettuna ominaisuutena on hyväksyä köyhyys ja tuloerot de facto asioina, joihin ei tarvitse kajota. Kannattiko Jeesus matalia vai korkeita ginikertoimia. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Raamatussa on paljon kuvauksia yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden korostamisesta ja köyhän auttamisesta, jopa varsin paljon enemmän kuin aina muodikkaasta parisuhdekeskustelusta, josta on tullut suuren yleisön lemmikki eri tirkistelyn ja moraalilausumien muodossa. Yhteiskunnan rakenteet ja taloudellisessa marginaalissa elävät (Suomessa esim v 2015 tilastokeskuksen mukaan köyhyys ja syrjäytymisvaarassa olo n 896000 henkilöä, eli n 16,8% väestöstä) eivät aina saa samanlaista ”raamatullista” huomiota kuin muut vähemmistöt.

En haluaisi lähteä vetämään mutkia suoriksi Jeesuksen sanoista ja opetuksista, saati esimerkiksi Vt:n Aamoksen kirjan oikeudenmukaisuusjyrinästä. Silti puhe ginikertoimista on minusta mielenkiintoinen lisä ja tulokulma puhuttaessa yhteiskunnallisesta kehityksestä ja tasa-arvoista. Onko siis edes oikeinkaan pyrkiä eri tasa-arvoihin, vai kulkeeko tasa-arvon rajapinta siinä, mihin ei voi itse vaikuttaa? Sanopa köyhälle tällöin, että köyhyys on hänen oma syynsä!  Olen viime aikoina alkanut yhä enemmän kiinnostumaan luokan käsitteestä Bourdieulaisesta näkökulmasta, eli luokkayhteiskunnan eri rakenteista ja luokista. Koska valtaosa meistä on ainakin oman kokemuksensa pohjalta keskiluokkaa, onko Suomessa niin sanotut luokkasiirtymät, varsinkin ylöspäin ylipäätään mahdollisia, saati edes haviteltavia. Ehkä luontainen vaatimattomuutemme estää meitä tuomasta luokka-ajattelua kovin näkyvästi esille? Olemmeko siis lopulta matalien ginikertoimien vankeja vai puolustajia? Vastausta ei ainakaan tässä blogissa tule, koska sille ei ole olemassa yksiselitteistä tulokulmaa. Mutta ehkä myöhemmin voin yrittää avata tätä vaikeaa dilemmaa eri näkökulmista.

 

RistoP

Takaisin ylös