Sulje

Vaitiolo tekee hyvää

Olen hiljaisuuden retriitissä, ja alkamassa on rukoushetki. Huomaan, kuinka yksinkertaiset asiat voivatkaan olla vaikeita. Istun tuolilla ja pitäisi löytää hyvä asento. Miten tässä nyt olisi? Kiristääkö hartioissa? Yritän istua koko painollani. Huomaan, että varpaat ovat jännittyneet, mikä tuntuu hassulta. On vaikea keskittyä, mutta vähitellen se alkaa sujua, ja rukoushetken päätteeksi olo on jo tasaantunut ja levollinen. Katselen alttaria, kynttilöitä, kukkia ja ulos avautuvaa maisemaa. Yksi toisensa jälkeen ihmiset nousevat ja lähtevät, kullakin on oma rytminsä.

Olen osallistunut hiljaisuuden retriittiin kuusi kertaa. Aika ajoin tulee tunne, että kaipaan hiljentymistä ja pysähtymistä, oman sisäisen maailmani kuuntelemista. Jokainen retriittikerta on ollut erilainen, ja aina sinne meno vähän jännittää. Miten tällä kertaa reagoin hiljaisuuteen, mitä nousee pintaan? Kokemukseen vaikuttaa moni seikka, esimerkiksi oma elämäntilanne, mieliala, omat odotukset, retriitin ohjaajat ja osallistujat, paikka, vuodenaika, miten tilat on somistettu, esteettiset seikat, ruoka.

Ensimmäinen retriittikerta oli positiivinen kokemus, jonka jälkeen sielu oli ravittu ja tunne valoisa. Tätä lisää!

Toisessa retriitissä otin vain rennosti ja nautin.

Kolmannella kerralla sain kantapään kautta kokea sen, kun sanotaan ettei retriittiin pitäisi mennä, jos elämässä on jotakin ahdistavaa tai kriisiä. En lähtenyt kuitenkaan kesken kaiken pois, vaikka olisin voinutkin. Rukoushetkessä katselin tuuliselle järvelle ja mieleen nousi puhutteleva raamatunkertomus Jeesus ja opetuslapset myrskyssä:
”Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ’Herra, pelasta meidät! Me hukumme.’ ’Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?’, Jeesus sanoi. Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven.” Minunkaan ei tarvitse pelätä elämän aallokossa.

Yhden retriitin teemana oli odotus – ja huomasin, etten odottanut mitään.

Paastonajan alkuun sijoittuvaan retriittiin menin hakemaan voimavaroja ja miettimään kutsumusta. Opin, että kutsumusta voi toteuttaa juuri siinä omassa arjessa ja omalla paikallaan.

Viimeisin retriittikokemukseni on Heponiemen hiljaisuuden keskuksesta, pääsiäisretriitistä. Se oli pieteetillä ja taidolla toteutettu. Heponiemen toiminta valitettavasti päättyy lokakuussa, mutta onneksi pääsin sinne edes kerran.

Jos retriitti yhtään kutkuttaa, niin suosittelen kokeilemaan. Retriitti alkaa hiljaisuuteen laskeutumisella, ja silloin käydään läpi käytännön asiat, ja voi kysyä jos joku asia askarruttaa mieltä. Retriitin ohjaajat kertovat eri tilanteissa mitä tehdään ja tapahtuu, ja heiltä voi myös varata keskusteluhetken. Retriitissä ollaan hyvissä ja turvallisissa käsissä.

Ulla M.

Lue lisää: hiljaisuudenystavat.fi

Mainokset
Takaisin ylös